MARTTI LUTHER vs. VANHOILLISLESTADIOLAISUUS

Kuka oli Martti Luther?

Luther oli saksalainen pappi ja teologian tohtori. Hän syntyi 1483 Eislebenissä ja nukkui pois 1546 niin ikään Eislebenissä.

Luther tunsi jo nuorena kiinnostusta hengellisiin asioihin. Vuonna 1505 hän ukkosmyrksyn ja lähelle iskeneen salaman pelottamana lupautui menemään Augustinolaisluostariin.

Nuori Martti omistautui luostarielämälle. Hän pyrki tekemään hyviä töitä miellyttääkseen Jumalaa ja palveli toisia rukoillen heidän sielujensa puolesta. Rauha Jumalan kanssa osoittautui kuitenkin vaikeaksi saavuttaa. Luther paastosi, piinasi ruumistaan piiskaamalla sitä, vietti pitkiä aikoja rukoillen ja ripittäytyen jatkuvasti. Luostarissa hän luki myös paljon Raamattua. Lutherille oli suureksi avuksi hänen rippi-isänsä Johann von Staupitz, joka neuvoi nuorta munkkia luottamaan Kristukseen. Luther hylkäsi luostarielämän ja meni myöhemmin naimisiin luostarista karanneen nunnan Katharina von Boran kanssa.

Luther vihittiin papiksi 1507. Teologian tohtori hänestä tuli 1512. Samana vuonna Lutherista tuli Wittenbergin yliopiston professori.

Luther naulasi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen 1517. Teesejä jäljennettiin ja levitettiin ahkerasti kautta valtakunnan. Tästä alkoi hänen ja katolisen kirkon välinen julkinen taistelu, joka johti katolisen kirkon hajaannukseen ja protestanttisten kirkkojen syntyyn. Luther ei kuitenkaan olisi halunnut hajottaa[katolista] kirkkoa, mutta joutui tilanteeseen jossa hänelle ei annettu vaihtoehtoja. "Tässä seison, enkä muuta voi." on yksi hänen tunnetuimpia lausahduksiaan.

Vanhoillislestadiolaiset ja Luther

Vanhoillislestadiolaisille Luther on "uskovainen mies" ja uskonpuhdistaja ja häntä pidetään suuressa arvossa. Eli he ajattelevat että Luther edustaa täsmälleen samaa hengellistä suuntausta kuin he nykyisin. Toisin sanoen, jos hän eläisi nykysuomessa hän olisi "uskovainen" eli vanhoillislestadiolainen.

Lutherilla on todistettavasti paljon kirjallista tuotantoa, jotka eivät suinkaan käy yksiin vanhoillislestadiolaisten opinkappaleiden kanssa. Tämä ei VL:iä hidasta, sillä he opettavat että Luther ei ollut koko elämäänsä uskovainen mies, vaan sai "parannuksen armon" vasta jossain vaiheessa elämäänsä. VL:ien teoriassa on jäänyt epäselväksi keneltä Luther henkilökohtaisesti sai syntinsä anteeksi, sillä niin kuin tiedämme, VL:ien opissa synnit voi saada anteeksi vain äänellisen synninpäästön kautta, jonka uskovainen ihminen tuolle henkilölle julistaa.

Eli jos kerrot vanhoillislestadiolaiselle tuttavallesi jostain Lutherin tekstistä, joka ei häntä miellytä, voit varautua siihen että hän vastaa sinulle että Luther ei siihen aikaan "ollut uskomassa". Vuosiluvut eivät VL:iä kiinnosta, eivätkä he usein niitä tiedäkään. Toisin sanoen Lutherin teksteistä otetaan jotain millä voidaan tukea omaa oppia, mutta kiusalliset tekstit yritetään pyyhkiä pois sillä, ettei Luther muka niitä kirjoittaessaan olisikaan ollut uskovainen.

Lutherin tekstejä joita vanhoillislestadiolaiset käyttävät mielellään: [lisätään kun ehditään]


Tämän tyyppisiä Lutherin tekstejä vanhoillislestadiolaiset eivät halua kuulla:

"Ja anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.

Mitä se merkitsee? Vastaus: Pyydämme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isä ottaisi huomioon syntejämme eikä niiden vuoksi torjuisi pyyntöjämme. Sillä me emme ensinkään ansaitse sitä, että saisimme mitä pyydämme, vaan Jumala tahtoo antaa meille kaiken armosta. Me teemme näet joka päivä paljon syntiä emmekä ole ansainneet mitään muuta kuin rangaistuksen. Samoin haluamme mekin todella sydämemme pohjasta armahtaa niitä, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan, sekä mielellämme tehdä heille hyvää."
- Vähä katekismus

"Jumalan valtakunta ei siis ole mitään muuta kuin rauhaa, itsensähillitsemistä, nöyryyttä, puhtautta, rakkautta ja kaikenlaisia hyveitä sekä sitä, ettei ole kiukkua, vihaa, katkeruutta, epäpuhtautta eikä mitään muuta sellaista."
- Isä meidän rukouksen selitys

"..Ensimmäinen erehdys esiintyy siellä, missä ihmiset juoksevat sinne tänne tullakseen hurskaiksi, päästäkseen Jumalan valtakuntaan ja pelastuakseen. Yksi menee Roomaan, toinen pyhään Jaakobiin, joku rakentaa kappelin, joku taas sitä, toinen tätä. Mutta oikeaan kohtaan he eivät tahdo tarttua, se on: että he antaisivat itsensä sisäisesti Jumalan omaksi ja hänen valtakunnakseen. He tekevät paljon sellaisia ulkonaisia tekoja ja kimmeltävät hyvin sievästi, mutta pysyvät sisäisesti kuitenkin täynnä pahaa vilppiä, kiukkua, vihaa, ylpeyttä, kärsimättömyyttä, epäpuhtautta jne.
Heitä vastaan Kristus puhuu, kun häneltä kysyttiin, milloin Jumalan valtakunta tulee: Jumalan valtakunta ei tule ulkonaisissa eleissä eikä ulkonäössä. Ottakaa vaarin, Jumalan valtakunta on teissä sisäisesti, kuten Hän sanoo myös Matt. 24. luvussa: 'Ei voida sanoa: katso, se on täällä tai tuolla.'...Jos haluatte oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan, niin älkää etsikö sitä kaukaa älkääkä juosko yli maiden mantereiden. Se on lähellä sinun luonasi, jos haluat; ei vain luonasi, vaan sinussa"
- Isä meidän rukouksen selitys

"Olen ensiksikin sanonut, että nyt puheena olevan ripin lisäksi on olemassa kahdenlaista muuta rippiä, joita kuitenkin on parempi sanoa kaikkien kristittyjen yhteiseksi tunnustukseksi. Tarkoitan sitä, että tunnustus tehdään yksin Jumalan tai yksin lähimmäisen kuullen ja pyydetään syntiä anteeksi. Sellainen tunnustus sisältyy myös Isä meidän -rukoukseen, jossa lausumme: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Onhan koko Isä meidän -rukouskin sellaista tunnustusta. Rukouksemmehan on juuri sen tunnustamista, mitä meillä ei ole ja mitä emme tee, ja syyllisyytemme myöntämistä siihen; samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Toinenkin ripin laji, se rippi jota itse kukin tekee lähimmäiselleen, on yhteydessä Isä meidän -rukoukseen, siten nimittäin, että meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa. Kaikkihan me olemme syyllisiä suhteessa toisiimme. Siksi meidän tulee ja me voimme tunnustaa syntimme julkisestikin, kaikkien kuullen, ketään arastelematta. Oikein sanoo sananlasku: "Jos yksikin on hurskas, niin sitten ovat kaikki" - yksikään ei täytä velvollisuuttaan Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan. Tämän yleisen synnintunnustuksen lisäksi on olemassa myös yksityinen. Jos on loukannut lähimmäistään, sitä on pyydettävä anteeksi. Näin ollen Isä meidän -rukouksessa on kaksi synninpäästöä: meille annetaan anteeksi kaikki mitä olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäistä vastaan, kunhan me puolestamme annamme anteeksi lähimmäiselle ja teemme sovinnon hänen kanssaan.
Tämän välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä. Missä ikinä on syntinsä tunteva ja lohdutusta ikävöivä sydän, se saa lujan turvapaikan, kun se löytää Jumalan sanan ja kuulee, että Jumala itse ihmisen suulla päästää hänet synneistä ja julistaa vapaaksi."
- Iso Katekismus

"Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että se pelastaa. Eihän ketään sitä varten kasteta, että hänestä tulisi ruhtinas, vaan niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi. Pelastuminen taas, kuten hyvin tiedämme, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan. Tästä huomaat jälleen, miten kallisarvoisena kastetta on pidettävä, saammehan me siinä omaksemme sanoin kuvaamattoman suuren aarteen. Samoin tämä osoittaa hyvin, ettei kaste voi olla pelkkää tavallista vettä. Pelkkä vesi ei näet voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan sana ja se, että Jumalan nimi on läsnä vedessä, kuten edellä on jo sanottu. Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. Se saa näet sanasta voiman olla "uudestisyntymisen pesu". Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää Titukselle osoitetun kirjeen kolmannessa luvussa.
Nuo viisastelevat hurmahenkemme väittävät kuitenkin, että yksin usko pelastaa, teot ja ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. Vastaamme tähän väitteeseen näin: On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin usko - tästä kuulemme kohta lisää. Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että uskolla tulee olla jokin kohde, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä, tästähän on jo kylliksi puhuttu, vaan sen vuoksi, että vesi on yhdistynyt Jumalan sanaan ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen. Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen...
...Olen puhunut tästä sen vuoksi, ettei kukaan vain päätyisi siihen käsitykseen, että kaste on ollutta ja mennyttä, siitä ei muka ole meille uudelleen syntiin langettuamme enää mitään hyötyä. Tästä käsityksestä seuraa, ettei kasteessa nähdä muuta kuin ohimennyt tapahtuma. Tämä on kauan ollut käsityksemme ja olemme siihen tottuneet. Juurensa se varmasti juontaa siitä pyhän Hieronymuksen kirjoituksesta, jossa sanotaan: "Katumus on toinen lankku, jonka varassa uiden meidän on pelastauduttava rannalle, kun laiva on haaksirikkoutunut", nimittäin se laiva, johon me kristikuntaan liittyessämme astumme purjehtiaksemme sillä toiselle rannalle. Tällainen käsitys on kuitenkin riistänyt kasteelta käytön, niin ettei se voi meitä auttaa. Siksi on väärin ilmaista asia tuolla tavalla: eihän laiva voi hajota, koska se on Jumalan säädös eikä meidän tekomme. Niin voi kyllä käydä, että me liukastumme ja putoamme laivasta. Mutta jos joku putoaa, varautukoon uimaan laivan luo ja tarrautumaan siihen kiinni, kunnes pääsee sinne takaisin. Siinä hän voi sitten jatkaa aiemmin aloitettua matkaa."
- Iso Katekismus

"Jokaisella tosikristityllä, olkoon hän sitten elävä tai kuollut, on osa Kristuksen ja kirkon kaikista hengellisistä aarteista; Jumala on antanut ne hänelle ilman anekirjeitäkin."
- Teesi no. 37 *

* Jotain samaa on paavilta ostettavissa aneissa ja vanhoillislestadiolaisten synninpäästössä, joka täytyy käydä "hakemassa" heiltä [esim. seuroista] henkilökohtaisesti, jos ei halua joutua iänkaikkiseen kadotukseen.

Lutherin suusta kuultua [lisää tulee kunhan ehditään..]

"Jumalan sana sytyttää sydämissä uskon."

"Pyhä Raamattu on kaikkien harhaoppisten kirja."

Luther-linkkejä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luther
http://www.lutherus.tk/

PALAA PÄÄSIVULLE TÄSTÄ